Huh huh.. eilen meinasi tehdä tiukkaa kun iltasella unta odottaessamme puhuttiin taas jotakin lapsiasioiosta ja mies loihe lausumaan jotakin siitä että hän on aina halunnut lasta mutta että hänelle riittää sitten kyllä yksi lapsi. Menin aivan shokkiin!

Itse en ole lapsien saamista juuri koskaan miettinyt mutta jotenkin alitajuisena ajatuksena on nyt kuitenkin ollut että jos lapsia meinaa tulla niin sitten kaksi. Itse olen kaksilapsisesta perheestä joten mielestäni on aivan luonnollista että omiakin lapsia tulee sitten kaksi jos ja kun joskus sille tielle päästään. Miehen mielestä taas yksi lapsi riittää, eikä hän edes tiedä olisiko valmis kahteen lapseen, ja arvaatte varmaan että hän itse on perheensä ainoa lapsi. Yritin selittää kuinka paljon itselleni on sisaresta ollut iloa ja tukea mutta miehen mielestä hänkin on pärjännyt vallan mainiosti vaikka sisaruksia ei olekaan.

Yö meni pohtiessa ja pähkäillessä että mitäs nyt sitten? Voihan olla ettei meille suoda yhtään lasta tai vaikka saataisiinkin yksi lapsi niin toista ei jostain syystä tulisikaan, ystäväpiirin ja työkavereiden puolelta tunnen siis termin sekundäärinen lapsettomuus. Mutta että tietoisesti vain yksi lapsi? Pää oli aivan pyörällä.

Aamupäivästä mies armahti minut laittamalla aivan ihanan viestin jossa totesi ajatelleensa eilistä pulmaa ja tulleensa päätökseen että jos minä haluan kaksi lasta niin sitten haluaa hänkin. Totesi vielä että uskoo kyllä sisaruksista olevan todella paljon iloa ja seuraa toisilleen. Huoh..